Luonnollista tukea hyvinvointiin
Fytoterapian maisteri David Strum

MITÄ FYTOTERAPIA ON?


Fytoterapia on näyttöön perustuva hoitotapa, eli sen tehoa ja turvallisuutta on tutkittu tieteellisesti. 


Fytoterapiassa hyödynnetään kasvien erilaisia osia, kuten lehtiä, kukkia, juuria ja siemeniä, joista valmistetaan esimerkiksi uutteita, teetä, kapseleita ja voiteita. Näitä rohtovalmisteita käytetään eri sairauksien ja oireiden hoitoon tai ennaltaehkäisyyn.


Fytoterapian taustalla on pitkä perinne, ja monet nykyään käytössä olevat lääkkeet ovat saaneet alkunsa kasviperäisistä aineista. Tieteellinen tutkimus on vahvistanut useiden kasvien tehoaineiden vaikutusmekanismit.



Ei aiheuta kipua. Ei invasiivista hoitoa. Ei injektioita.


 Fytoterapiaan eli rohtovalmistehoitoon liittyy Suomessa useita väärinkäsityksiä.

Alla muutamia esimerkkejä.


I. Fytoterapia ei perustu placebo-efektiin.
Monet uskovat, että fytoterapia perustuu placebo-efektiin. Tämä väärinkäsitys voi johtua esimerkiksi siitä, että rohtovalmisteiden vaikutukset eivät aina ole yhtä nopeita tai voimakkaita kuin kemiallisten lääkkeiden. Fytoterapian keinoja ja vaikutuksia on kuitenkin laajasti tutkittu kansainvälisessä lääke- ja hoitotieteessä, ja fytoterapia kuuluu usean maan farmakopiaan.

II. Rohtovalmisteita saa käyttää lääkkeiden kanssa.
Fytoterapian ja lääkkeiden yhteiskäyttöä ei ole yleisesti ottaen kielletty, mutta yhteisvaikutukset tulee tuntea. Tarvittaessa monia rohtovalmisteita voi käyttää yhdessä lääkkeiden kanssa.

III. Kuka tahansa ei voi olla fytoterapeutti, vain koska tuntee kasvit.
 Kuka tahansa ei voi olla fytoterapeutti, koska alalla tarvitaan laaja tietämys kasvien kemiallisista ominaisuuksista, vaikutuksista ihmiskehoon, ja mahdollisista yhteisvaikutuksista lääkkeiden kanssa. Fytoterapia ei ole pelkkää kasvien käyttöä, vaan vaatii perusteellista koulutusta biologiasta, farmakologiasta ja patologiasta. Fytoterapeutin on osattava arvioida potilaan kokonaisvaltainen terveydentila, huomioida mahdolliset kontraindikaatiot ja määrätä oikeat annokset turvallisesti. Oikean asiantuntemuksen puute voi johtaa vakaviin terveysriskeihin.

IV. Fytoterapia ei ole vanhentunutta kansanperinnettä.
Tämä ei pidä paikkaansa, sillä monia kasvilääkkeitä on tutkittu ja niiden teho on todistettu modernin tieteen avulla. Fytoterapia kehittyy edelleen tutkimusten ja kliinisten kokeiden kautta.

V. Lääkkeet eivät aina ole tehokkaampia kuin rohdot.
Useissa tapauksissa rohtovalmisteet toimivat jopa tehokkaammin kuin lääkkeet. Tätä on selvitetty muun muassa näyttöön perustuvalla lääketieteellä.

VI. Ikääntyneetkin saavat käyttää rohtoja.
On yleistä uskoa, että rohtovalmisteet ovat liian voimakkaita tai vaarallisia ikääntyneille. Oikein käytettynä rohdot ovat turvallisia, mutta on tärkeää ottaa huomioon muut lääkitykset ja terveydentila. 

VII. Lapsillekin saa antaa rohtovalmisteita.
Rohtovalmisteet sopivat lapsille erityisen hyvin, koska niiden sivuvaikutukset ja haittavaikutukset ovat todella vähäiset. Tässäkin tapauksessa on kuitenkin tärkeää, että rohtovalmisteiden käytöstä neuvotellaan koulutetun fytoterapeutin kanssa.

OTA YHTEYTTÄ